
<--- back

| Nimi | Wolftame's Outlaw | Kutsumanimi | Nalle |
| Rotu | Pk Collie | Väri | Tricolour |
| Sukupuoli | uros | Syntymäaika | 16.06.2008 |
| Ikä | 1a 3kk | Rekisterinumero | VTR-7204 |
| Kasvattaja | Wolftame | Omistaja | Rosa V. |
Heti alkuun minut valtasi epätoivo, kun Herra oli hiukan ongelmallinen. Se käyttäytyi aivan normaalisti kun olin paikalla, riehui ja touhusi, mutta kun suljin sen esim. makuuhuoneeseen hetkeksi, alkoi hirvittävä ulina ja itku. Samoin kävi kun lähdin kotoa pois. Kamala metakka. Otin yhteyttä eläinlääkäriin, ja sieltä sanottiin että ahaa, eroahdistusta. Tartuin sitten tuumasta toimeen, ja ryhdyin helpottamaan herran oloa mm. naksutinkoulutuksella. Johan helpotti tuokin ulina, ja pystyttiin keskittymään sitten hiukan harrastuspuolelle.
Nallen agilityura lähti hyvin käyntiin, päättipä sitten vetäistä minua oikein kunnolla nenästä ja mennä putkeen heti ensimmäisellä yrityksellä. Olin aivan hämmästyksissäni. Kiikkulauta tuotti hiukan hankaluuksia, kun ei tuo energiapommi pysy paikallaan sekuntia kauempaa. Ja tietysti radalla olleet toiset koirat häiritsivät hiukan, mutta onneksi Nalle uskoo käskyjä vaikka pepussa häärisi koiria. Ollaan me tokoakin sen verran jo harjoiteltu (;
Agilityhuumaa oli aika kauan, kunnes Nallen komento alkoi hetkuilemaan, joten päätin vaihtaa tokoon. Peruskomennot Nalle jo osasikin, ja tietysti seuraamisen ja paikallaan pysymisen. Ja kiellon Nalle oppi heti. Joskus kielto ei tehoa, jos Nalle on itsepäisellä päällä, mutta hyvin harvoin niin käy. Harjoittelemme kierimistä ja luoksetuloa, jotka tuottavat herralle vaikeuksia. (; Kyllä me kunnialla selvitään tokokisoissa.
Paimennuksessa nalle on aikas haka. Aluksi kun veimme sen lammasaitaukseen, se vain pällisteli ympärilleen ja alkoi haukkua meille. Siitäkös yksi lammas sai hepulit, ja lähti juoksemaan pois päin. Ja no, siitä se lähti. Nalle pinkaisi heti perään innoissaan. Suoritettiin paimennuksen perusrata hyväksytysti heti kättelyssä, ja nykyään nallea ei pysty lammasaitauksessa pidättelemään mikään.
Nalle on todella ihmisystävällinen ja rakastaa lapsia. Sen paimennusvaisto on aika herkkä, joten joskus se saattaa säikäyttää lapsia alkamalla haukkua, jos joku juoksentelee ympäriinsä. Sosiaalisuutta löytyy joka lähtöön, että muiden koirien kanssa tulee hyvin toimeen (: Saa nähdä mitä tästä energisestä hermoheikosta herrasta ajan myötä kasvaa.
| I: Kastehelmen Filmaaja | II: Ei tiedossa | III: Ei tiedossa |
| IIE: Ei tiedossa | ||
| IE: Töpsytassun Unelma | IEI: Haltialaakson Peikkolapsi (evm) | |
| IEE: Töpsytassun Fantasia-Fuuga (evm) | ||
| E: Metsähiiden Hovineito Cyan | EI: BB's Little James (evm) | EII: Hadya's Wonba Tomba (evm) |
| EIE: Biau Felicienne (evm) | ||
| EE: Twister Hyster's I am Only You | EEI: Bebell Yell's Lucky Stroke | |
| EEE: Beast's Miss Rage |
| Pentue | Syntyi | Äiti | u + n |
| - | - | - | - |
| NÄYTTELYT | |||||
| Italia | 16.7.09 | xxxx | Dumle, AVO | ERI3 PU3 | |
| SERTIT | |||||
| MAA | ? | ? | ? | MVA? - ei | |
| CACIBIT | |||||
| SUOMI | P.MAAT | MUUT MAAT | VKANS MVA? | ||
| - | - | - | ei | ||
| ARVOSTELUT | "ARVOSTELU" TUOMARI - PVM - TULOS |
| PELASTUS | |||||
| 7.7.07 | xxxx | Lania | PESO | 126p, RH-E | |
| 10.07.09 | xxxx | Rosa | PEJÄ A | 247p, RH-F A | |
| AGILITY | |||||
| pvm | xxxx | tuomari | luokka | tulos | |
| PAIMENNUS | |||||
| 18.6.08 | xxxx | Donga | PERUSRATA | Hyväksytty | |
| 22.03.09 | xxxx | Raks | A I | 64p. KUPI | |
| 10.05.09 | xxxx | ? | A I | KUPI | |
| KOIRATANSSI 57p. | |||||
| 4.7.08 | xxxx | Dien | A-osio | ?? | |
| 31.7.08 | xxxx | Jerry | A-osio | 16p. | |
| 16.7.08 | xxxx | Ciel | A-osio | 12p. | |
| 7.7.08 | xxxx | ???? | A-osio | 29p. | |
| PK-LAJIT | |||||
| 7.2.09 | xxxx | Kirsi | PAKK | 78p. PAKK1 BH | |
| 29.03.09 | xxxx | Iivi | PAHA ALO | 280p. ALO1 Hk1 | |
| FLYBALL | |||||
| 25.09.08 | xxxx | Rosapeikko | Joukkue 5 | 5p. | |
| TOKO | |||||
| 15.09.08 | xxxx | Rosa | ALO | 1. palkinto, 171p | |
| 11.10.08 | xxxx | Rosa | ALO | 1. palkinto, 192p | |
| MUUT LAJIT | |||||
| VEPE | 22.02.09 | xxxx | Sissi | SOVE | Hyväksytty |
| Maastoe. | 10.07.09 | xxxx | ira | MAXI ALO | MEKUMA |